Georgetown Universityn tähtipelaaja Sylita Thomas pelaa toista kauttaan Huiman
koripalloammattilaisena. Sylita kirjoittaa kerran kuussa kokemuksistaan
Washington Times –lehteen. Nyt Sylita aloittaa kolumnistina myös Sisä-Suomen
Lehdessä. Ensimmäinen kirjoitus on käännetty ja muokattu amerikkalaiselle
yleisölle suunnatuista teksteistä, myöhemmin Sylita kirjoittaa suoraan Sisä-Suomen
Lehden lukijoille.—

Syksyllä 2000 palaan keskelle ei-mitään, neljän tunnin ajomatkan päähän
Helsingistä. Tämä tulee olemaan kotini seuraavan kahdeksan kuukauden ajan.
Syyskuussa minulla ei ole huonekaveria, ei televisiota, ei autoa eikä yöelämää.
Mutta melkoisen hyvä suhde oranssiin palloon minulla on. Minulle maksetaan
siitä, että pelaan koripalloa toista vuotta Äänekosken Huimassa.

Äänekoskella olen jonkinlainen pikkujulkkis. Piiloon en pääse, pistän kyllä
silmään näiden pohjoisten ihmisten joukosta. Kaupunkilaiset suhtautuvat
kuitenkin hyvin sallivasti vieraista kulttuureista tuleviin ihmisiin, tässä
tapauksessa mustaan amerikkalaisnaiseen. Kadulla ihmiset sanovat ’Terve’. Se
onkin yksi harvoista osaamistani suomen kielen sanoista. Onneksi useimmat
suomalaiset puhuvat hyvää englantia, ja kun ovat luonnoltaan vähän pidättyviä ja
hyväkäytöksisiä, koettavat saada vieraan tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Tämä ei ole todellakaan mikään turmeltunut Washington D.C.. Suomalaiset
noudattavat lakeja, suorastaan koomisuuteen asti. Täällä ei kävellä edes päin
punaisia. Ihmiset saattavat seisoa risteyksessä, näkyvissä ei ole ainoatakaan
autoa, mutta katua ei ylitetä ennen kuin sähköinen lupa on saatu. Minä taas olen
amerikkalainen ja siten aika huoleton jalankulkija. Tämä heikkouteni saakin
joskus osakseen ihmetteleviä katseita.

Eristyneisyys saattaa tuntua vahvana Suomen pitkässä talvessa. Enimmän aikaa on
kylmää ja pimeää ja pikkukaupungissa ei nyt ole niin hirveästi tekemistä. Täytyy
myöntää että ennen kotona käyntiä joululomalla podin välillä lievää koti-ikävää.
Kaipasin Yhdysvaltoja, erityisesti sen energiaa, intensiteettiä ja asennetta.
Kaipasin juuri niitä pieniä asioita, jotka kotona ovat itsestään selviä:
yömyöhään ovensa auki pitäviä ruokakauppoja tai NBA:n ja yliopistosarjojen
jokailtaisia korispelejä TV:ssä.

Joukkueeni valmentaja Mervi Nurmi on ehdotellut minulle 10-vuotista uraa
Äänekoskella. En tiedä siitä, mutta joka tapauksessa joukkuetoverit, valmentajat
ja kannattajat ovat todella saaneet minut viihtymään täällä.

Suomalaiset ovat rentoa porukkaa, hieman varautuneita mutta ystävyydessään
lämpimiä. Heidän kanssaan on helppo olla. Suomalaiset pitävät huolta vain omista
asioistaan. Kulttuurin henki on ’elä ja anna toisten elää’.

Kadulla voi kävellä yksin yömyöhään ilman pelkoa. Hyvin harvoin kuulee vakavista
rikoksista, murhista, raiskauksista tai ryöstöistä, joista Yhdysvalloissa tulee
tietoa tasaisesti viiden minuutin välein. Jopa opiskelukaupungissani
Georgetownissa suositeltiin liikkumista vain ryhmissä ilta-aikaan.

Suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään joulukuun kuudentena. Päivää juhlistetaan
mm. laittamalla kynttilöitä ikkunoihin. Tällä kertaa itsenäisyyspäivä oli
lumeton, mikä ei ole ihan tavallista. Tämä aika vuodesta on masentavaa monesta
suomalaisestakin, koska valoa on niin vähän. Voin kertoa teille, että pimeys
saattaa todella rassata! Päivänvaloa on vähimmillään pari tuntia. Auringon olen
viimeksi nähnyt lokakuussa.

Mutta kaikkeen tottuu. Aika kuluu nyt nopeammin kuin viime kaudella, jolloin
aloin jo marraskuussa pakkailla laukkuja joululomaa varten. Tekemistä riittää,
sillä olen nyt aloittanut vapaaehtoistyön kirjastossa. Kirjaston

No related posts.